Kokemuksia
Teen työtäni omalla nimellä, naamalla ja persoonallani. Koko bisnes on alun perin syntynyt siitä, että halusin oikeasti auttaa muita ihmisiä. On kuitenkin pakko tunnustaa, että hyvinvointialalla olen minäkin törmännyt monenlaisiin toimijoihin. Joskus on ollut vaikea ammattilaisenakin tunnistaa, onko esimerkiksi uuden terveysteknologian kohdalla kyse läpimurrosta vai puhtaasta huijauksesta. Osittain juuri siksi halusin omistaa tämän sivun asiakkailleni. Toivottavasti näitä kommentteja selatessasi uskot, että minun palveluni on totta.
”Riittävän suuri aamupala ja lounas toimii minulla hyvin. Ne siivittävät koko päivän syömiset paremmalle tolalle.Mikään ei ole kiellettyä. Tämä on tosi tärkeä pointti henkiseltä kannalta ja auttaa uskomaan, että tällä tavalla voi elää loppuelämän.
Muutosmatkani kestää loppuelämäni. En ole valmis nyt enkä ehkä koskaan olekaan. Joudun varmasti aina tekemään vähän ajatustyötä, että hyvä suunta säilyy. Pienet repsahdukset eivät pilaa muutostani ja oikeastaan kuuluvatkin inhimilliseen elämään, koska en myöskään halua olla liian ankara itselleni. -tärkein motivaattorini on terveyden ohella se, miten, miten tämä elämäntapa tukee identiteettiäni. En ole enää se sokerihiiri, joka ei voi elää ilman herkkuja ja jolle viikonloppu ei ole viikonloppu ilman karkkia. Sen sijaan olen upea, sädehtivä ja sporttinen, syön terveellisesti koska se antaa minulle parhaat eväät tehdä niitä juttuja, joista eniten nautin.
Kiitos Maisa, kun pidit minut sillä polulla, jolle olin jo astunut ennen kuin tapasimme, mutta jota en olisi osannut itse kulkea näin pitkälle. Nyt on paljon esteitä raivattu tieltä ja uskon, että voin taas jatkaa matkaa itse :)”
Nainen 39v
”Jo pienikin lisääminen ruokamäärään on tuottanut todella merkittäviä muutoksia. Napostelun tarve on vähentynyt ihan minimiin.”
Nainen 57v
”Haluan jakaa oman kokemukseni, koska se voi ehkä auttaa jotakuta, joka kaipaa elämäänsä pysyvää ja kokonaisvaltaista muutosta. Oma tilanteeni oli todella haastava. Kärsin pitkään univaikeuksista, jotka vaikuttivat koko hyvinvointiin – paino nousi, väsymys oli jatkuvaa ja söin liian vähän ruokaa ja liikaa herkkuja. Julkiselta terveydenhuollolta en saanut toivomaani apua nukahtamiseen ja lääkkeet vain pahensivat oloani. Olin jo epätoivoinen, kun sattumalta törmäsin Maisan valmennukseen. Päätin luottaa intuitioon ja ottaa häneen yhteyttä.
Maisa vastasi nopeasti ja tuli tekemään ilmaisen alkukartoituksen, jossa ensimmäistä kertaa tuntui, että joku todella kuuntelee ja ymmärtää. Valmennuksen aikana olen oppinut syömään enemmän ja säännöllisemmin, liikkumaan enemmän ja nukkumaan paremmin. Jo muutamassa kuukaudessa olen kokenut huomattavaa parannusta – syön enemmän ruokaa kuin aiemmin minkä seurauksena ei tee enää mieli epäterveellisiä valintoja, nukahdan 3-4h aiemmin ja nukun paremmin, plus energiatasoni ovat nousseet.
Painokin alkaa pudota säännöllisen nukkumisen, syömisen ja liikunnan myötä. Olen aiemmin kokeillut erilaisia dieettejä ja lähteneet kilot on aina tulleet takaisin. Tällä kertaa ei tule koska tehdyt muutokset on sellaisia että niistä on helppo pitää kiinni kun mitään tiukkoja rajoituksia ei ole. Maisa myös yllätti tulemalla kävelylenkeille mukaan sekä livenä että etänä parin viikon välein minkä aikana saa vaihdettua tehokkaasti kuulumisia, viikkoraportoinnin ja viesteilyn lisäksi.
Jos haluat aidosti pysyvää muutosta ja kokonaisvaltaista tukea hyvinvointiisi, suosittelen sydämellisen Maisan palveluita. Maisa yhdistää osaamisensa ravintoterapeuttina, personal trainerina ja elämäntapavalmentajana kokonaisvaltaiseksi paketiksi ja uskon että hän osaa löytää oikeat ratkaisut myös sinun tilanteesi parantamiseen.”
Mies 48v
”Olen koko ajan tiedostanut että tällainen elämäntaparemontti on ainoa oikeaa tie hyvään oloon. Laihduttaminen ei ole enää päätarkoitus vaan kunnon kohottaminen ja hyvän terveellisen elämän saaminen.
Maisa on ollut jämpti, sopivasti vaativa ja motivoiva ohjaaja. Saan edetä omaan tahtiin kunhan suunta on oikea. Saan liikkua minulle mieleisellä tavalla. Ruokailut tuntuu mielekkäiltä ja kun päivällä syö kunnon ateriat, iltanapostelut ovat jääneet historiaan.
Ja se on hienoa että mikään ei ole kiellettyä ! Silloin sitä ei haluakaan 🙂
Suosittelen kaikille jotka haluaa voida paremmin, pirauttamaan Maisalle ja sopimaan ensimmäistä tapaamista. 🙂”
Nainen 53v
”Kaksi kuukautta takana elämäntapamuutosta, ja kuukausi ilman herkkuja. Oon syönyt paljon enemmän kun ennen tän elämäntapamuutoksen alkua, mutta myös voinut paremmin kun pitkään aikaan.
Olen ollut energisempi ja jaksanut liikkuakin paremmin kun olen syönyt kunnolla.
Myös töissä on jaksanut paremmin kun energiaa on enemmän.
On aika siistiä huomata että elämällä ihan tavallista elämää ja syömällä enemmän alkaa ne kilot oikeesti tippumaan.
Ja todella siistiä on myös ollut se, että mun ei oikeesti tee mieli herkkuja juuri ollenkaan.”
Nainen 26
”Maisan opissa
Olen löytänyt uudelleen liikunnan ilon, ilman että siitä on tullut mikään maaninen pakkopulla, vaan että siitä on oppinut nauttimaan ja se on antanut jaksamista arkeen.
Olen oppinut kuuntelemaan kehoani. Kuuntelen kylläisyyden tunnetta, ahmiminen on selvästi vähentynyt/loppunut, syömisestä on tullut tätä myötä paljon nautinnollisempaa. Nautin edelleen ruoasta, jopa herkuistakin, mutta jaotellummin, pienemmissä määrin sekä harvemmin.
En mene enää nukkumaan ähkyssä, enkä herää ähkyssä. Näin nukunkin paremmin, voin paremmin.
On ihana huomata kuinka vatsamakkaroiden määrä on vähentynyt, vaatekoko on pienentynyt. Tämä on tapahtunut ilman, että koen edes olevani millään DIEETILLÄ, jollain tavalla siis pikkasen jopa huomaamattomasti. Syön vain järkevämmin ja liikuntaa/liikkumista lisäämällä.”
6kk valmennusta ja -10kg
nainen 49v
”Kiitos Maisa tästä yhteisestä matkasta.
Tämä päätös jonka tein, aloitan elämäntapamuutoksen. Mikä minua väsyttää ja olo on vetämätön. Maisa kertoi et on opiskellut elämäntapaohjaajaksi. Tartuin tähän mahdollisuuteen.
Se oli oikea päätös. Olen Maisan avulla oppinut kiinnittämään huomiota oikeanlaiseen ravintoon. Oikeaan ruoka rytmiin sekä riittävään ravintoon. Myös huomioimaan minkälaista ruokaa kannattaa syödä. Mistä saa tarpeellista energiaa.
Myös liikunnan tarpeellisuus, kuinka tärkeää. Myös se ettei liikkuminen ole pelkkää salilla käyntiä. Kaikessa liikkumisessa on hyöty. Yhdessä käytiin monta eri juttua läpi.
Se että rinnalla kulkee ihminen joka tukee ,ja tietää minkälaista prosessia olen läpi käymässä.
Nyt ruokarytmi on hyvällä mallilla hallussa. Jaksaminen on parantunut paljon.
Olen tosi tyytyväinen kun lähdin tähän mukaan. Yksi elämä jokaisella. Haluan hyvän voinnin.
Kiitos paljon Maisa.🥰”
Nainen 59 v
”Olin yrittänyt elää terveellisesti ja tehdä hyviä valintoja jo pidemmän aikaa. Kuitenkaan paino ei tippunut ja muutenkin olo oli epämukava.
Maisan kanssa lähdettiin tekemään pieniä, mutta merkittäviä muutoksia ruokailussa ja oli mieletöntä huomata, miten ne alkoivat vaikuttaa.
Puoli vuotta kuljettiin yhteistä matkaa ja se oli kyllä todella merkityksellistä! Yhtäkkiä paino alkoikin pudota, vyötärönympäriltä tippui senttejä ja vaatekoko pieneni. Ehkä suurin muutos tapahtui kuitenkin sisäisesti kun ajatukset itsestä ja omasta hyvinvoinnista muuttuivat. Siinä keskustelut ja pohdinnat Maisan kanssa yhteisillä lenkeillä oli tosi suuressa roolissa.
Olen kyllä kiitollinen tästä matkasta ja Maisan sopivan vaativasta, mutta samalla ihanan tsemppaavasta ja kannustavasta otteesta! Suosittelen ehdottomasti muillekin!”
Nainen 31 v
”Vuoden takainen minä pysäytti tänään.
Päätin ottaa uusintakuvan ja pistää ne muistuttamaan itseäni siitä minkälaisen matkan olen tänä vuonna kulkenut.
Vuodessa on tapahtunut paljon. Niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Vuosi sitten peilistä katsoi väsynyt, turvonnut ja huonosti voiva minä. Mikään määrä unta ei riittänyt ja mieli oli usein musta. Liikkuminen ei huvittanut vaan sohvan pohja kutsui mieluummin. Suklaata meni keskimäärin levyllinen päivässä.
Juoksin itseäni karkuun ja täytin kalenterini kaikella, jotten joutuisi katsomaan peilistä.
Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä etsimään parempaa oloa.
Ihan kuin tilauksesta, Maisa Inkeroinen oli yhteydessä ja tuli käymään luonani tammikuussa. Tiesin että ilman apua en itseäni suosta saa nostettua. Ja niinpä päätin sijoittaa Maisan valmennukseen.
Kohta on vuosi takana yhteistä matkaa ja niin kiitollinen siitä minkälaista tukea tsemppiä olen saanut.
Ilokseni joulun alla tajusin että ulkoilun pakkopulla on muuttunut pakoksi päästä ulkoilemaan
Ja vaikka jouluna on mennyt herkkuja, en vaan pystynyt syömään kerralla edes yhtä kerrosta konvehtirasiasta (vaikka yritin) ennen kun meni kaksi (rasiaa) helposti yhdellä istumalla.
Kiitos Mysun kuluneesta vuodesta!!
Tästä on hyvä jatkaa
Nainen 41v
”Kun silloin reilu vuosi sitten soitit ja kysyit, että haluaisinko tulla tapaamaan ja juttelemaan tästä aiheesta, niin tuli heti semmonen tosi hyvä fiilis tästä jutusta, että nyt alkaa tapahtumaan hyviä asioita, mutta en olisi koskaan osannut ajatella, että näin paljon voi vuodessa tapahtua.
Olen taas alkanut nauttimaan lenkkeilystä ja liikkumisesta ylipäätänsä. On hienoa huomata miten moneen asiaan tämä muutos on vaikuttanut, itsetunto on parantunut, olo on paljon energisempi, jaksaa arjessa paljon paremmin. Kiitos sinulle siitä, että olet ollut isona tukena tällä matkalla, tiedän sen, että yksin en olisi päässyt alkua pidemmälle.”
Nainen 34v
12kk valmennusta:
Paino-26kg
vyötäröstä -34cm
”Näin monenmoisen dieettikokeilun jälkeen voin sanoa, että Sinä PT:nä olet vienyt minut lähemmäksi pysyvää muutosta kuin mikään aiemmin. ”Dieetti” tai tosiaan elämäntapamuutos mihinkä ohjasit oli semmoinen, jota pystyy ajattelemaan pysyvänä läpi elämän. Se meni huomaamatta, ilman järkkyjä uhrauksia sekä ilman mitään ”tappotreenejä”. Opin tykkäämään kävelemisestä, josta en ihan kauheasti ole aiemmin välittänyt. Innostuin uudelleen liikunnasta, tämän vuoden aikana, niin että aloitin kolmenkymmenen vuoden jälkeen salibandynkin. Otteesi muutoksen opettamiseen oli lempeä ja kärsivällinen. Se on istuttanut siemenen muutokseen joka tulee tuottamaan satoa ajan kanssa. Joten, kiitos vielä kerran, Maisa ❤️.”
Nainen 50v
Äsken ruokakaupassa aivan hykertelin, ettei minun tarvitse ostaa mitään ylimääräistä, koska ei tehnyt mielikään. Taputus omalle olkapäälle. Tämä on aivan ihana tunne. 😊
Nainen 74v
”Maisalta sain alun uudelle hyvinvoivalle elämälle.
Tämä hyvinvointivalmennus antaa pitkäkestoisen hyvinvoinnin työkalut käyttöön millä jaksaa arjessa ja vapaa-ajalla, kiitos siitä Maisalle.
Maisa on järjestelmällinen ja vaativa muttei ankara, jokainen valmennus on yksilöllinen ja yksilön huomioon ottava. Suosittelen niille jotka haluavat pysyviä muutoksia omaan hyvinvointiin.”
Mies 44v
” Olen tosi tyytyväinen tähän muutokseen sillä tässä edetään pienin askelin ja vaikka alussa ajattelin että miten voi paino pudota kun ruokaa lisätään, olin väärässä, sillä nyt muutaman kuukauden jälkeen mahdun sellaisiin vaatteisiin joihin en ole yli kymmeneen vuoteen mahtunut.”
Nainen 38v
”Aloitin Maisa Inkeroinen avulla elämäntapa muutoksen ja se toikin eteen paljon enemmän, kuin ajattelin. Vanhoja haamuja, selvittämättömiä asioita, mutta myös sen ajatuksen, että Heidi ensin. Se saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta laitetaanhan happinaamari lentokoneessakin ensin itselle. Ja pohjimmiltaan kyse on siitä, että kun olet parhaimmillasi, sinusta on paljon enemmän iloa myös muille.
Muutoksen avulla olen saanut myös veriarvoni petrattua siihen tilaan, että ei ole enää tarvetta aloittaa verenpaineeseen, diabetekseen tai kolesteroliin lääkitystä.”
Heidi 39v
”MySun Maisan avulla tulee lähdettyä silloinkin lenkille, kun ei huvittaisi. Ulkoinen motivaattori on tarpeen, kun oma innostus lopahtaa. Tämä on pitkäjänteistä, ei voi sanoa edes työtä, vaan ajatusten muokkaamista. Tietoa saa monesta lähteestä, mutta se ei riitä. Muutos vaatii tahtoa. Siinä on hyvä olla rinnallakulkija, joku joka muistuttaa ja etsii niitä ajatuskuvioita. Muistuttaa päämäärästä, miksi tähän on alunperin ryhtynyt. Näin se päämääräkin on mahdollista saavuttaa.”
Nainen 44v
”Viikoittaiset yhteislenkit ovat parhaita. Niissä käydään läpi mennyttä ja tulevaa, joka auttaa sisäistämään muutosta. Lisäksi niiden kautta viikoittainen liikunnan määrä on lisääntynyt. Yhteislenkit motivoivat liikkumaan enemmän ja niistä saa motivaatiota jatkaa taas viikko omin avuin. Sokeriaddiktina en olisi voinut kuvitellakaan, kuinka paljon säännöllisellä ruokailulla on vaikutusta makeanhimoon. On hienoa, kun ei koe tarvitsevansa enää päivittäistä herkkuannosta eikä mielitekoja synny läheskään yhtä usein.”
Nainen 37 v
”Olen ollut Maisan messissä marraskuusta alkaen ja taival on ollut takkuinen. On ollut kipuja, särkyjä, elämässä haasteita. Liikuntaa en ole pystynyt harrastamaan niin kuin olisin halunnut. Maisa on jaksanut kannustaa syömään oikein!! Aina ja uudestaan.
Nyt on pikkuhiljaa alkanut tulla tulosta ja voin iloita -4.5kg painon laskusta ja vyötäröltä lähtenyt 6cm. jota en oikein itse meinannut uskoa.
Maisalle iso kiitos vahvasta uskosta tuloksiin, vaikka liikunta ei olisikaan täydellä teholla mukana!!”
Nainen 46v
”Alku oli tahmasta, vaikka kuinka yritin, mitään ei tapahtunut..kunnes, jokin loksahti paikoilleen ja muijasta alko senttejä ja kiloja lähtemään tasasesti, treeni kulkee, ruokailut sujuu säännöllisesti ja mistään en jää paitsi siltikään. Syön herkkuja kun siltä tuntuu, mutta maltilla ja liikun niin hyvin, että se sallitaankin. Fiilis on loistava, energiaa riittää, uni on hyvää ja treeni kulkee tavoitteellisesti. Ilman sun patistamista ja tukea, oisin varmaan heittäny jo ensimmäisen 6kk aikana hanskat tiskiin(niinku aiemmin oon tehny), mutta sinnikkäästi jaksoit puskee mua eteenpäin ja nyt niitä tuloksia alkaa rytinällä tulemaan ☺️❤️”
Nainen 40 v
” Mun ei tarvinnut hetkeäkään epäillä lähteä tähän valmennukseen”
Mies 32 v
”Jos joku olisi reilu puoli vuotta sitten sanonut, että syksyn alkuun mennessä sä oot pudottanut reilu 10kg painoa ja oot paljon energisempi, niin en ois uskonut. Sitten aloin sinun avittamana tekemään elämäntaparemonttia ja siitä tulikin totta. Tekeminen on ollut helppoa ja tullut jokseenkin luonnostaan. Sinulta on saanut hyviä ohjeita ja vinkkejä asian eteenpäin viemiseen. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevyempää tulevaisuutta.😊”
Nainen 34 v
”Matkani Maisan kanssa on jatkunut vuoden. Alku alkoi todella hyvin. Ruokavalio ja liikunta loksahtivat elämääni.
Kuukauden päästä elämäni romahti; sain useamman välilevypullistuman ja jäin 5 kk sairaslomalle. En päässyt pitkään aikaan edes postilaatikolle. En voinut keskittyä muuhun kuin ruokavalioon joka on koko ajan ollut niin hyväntuntoinen ja helppo toteuttaa. Maisalta sain hyvän mielen rentoutusharjoituksia jotka auttoivat mielialaan.
Pikkuhiljaa pääsin taas liikkeelle mutta jumppaa en uskaltanut toteuttaa.
Töihin palasin toukokuun alussa ja pystyin jo pyöräilemään, kävelemään ja porrastreeneihinkin. Mutta hermosärky oli mun mukana ja vahva särkylääkitys.
Kesä meni vähän rennommin kun oltiin merellä. Oli vähän enemmän herkutteluakin mutta päivittäistä liikuntaa. Maisan kanssa treenattiin kun oltiin maisemissa.
Syksy ja vihdoin viimein aika kirurgille. Edelleen hermosärkyisenä menin vastaanotolle. Hän määräsi kiireellisenä magneettikuviin ja leikkaukseen. Porrastreenejä en ole syksyllä voinut enää tehdä. Kävelylenkitkin olleet nyt viikon poissa kun särky niin kovaa.
Mutta ruokavalio on iskeytynyt takaraivoon. Olen riippuvainen jo aamupuurosta, marjoista ja raejuustosta. Syön muutenkin terveellisesti ja herkkulakko on kestänyt jo kuukauden.
Paljon ei ole varmaan paino laskenut mutta ei ole noussutkaan. Tällä makaamisella ois noussut ilman tärkeää ruokavaliota ja Maisaa. Liikunta tuntuu kivalta ja heti kun paranen, se tulee osaksi minun elämää. Nyt vaan täytyy malttaa hoitaa itsensä kuntoon.
Maisasta on ollut valtava tuki; mieliala on pysynyt kohtalaisen hyvänä kivuista huolimatta. Hermokipu on ollut päällä joka sekunti nyt 11 kuukauden ajan. Elämä ei aina mene niinkuin toivoo mutta on onneksi jo valoa tunnelin päässä.
Suosittelen lämpimästi Maisan elämäntaparemonttia. Vuosi on tarpeeksi pitkä aika opetella uusi terveellinen elämäntapa. Maisa on hyvä tsemppari silloin kun sitä tarvitaan.
MUTTA: vuoden kestäneen vaateostolakon kunniaksi kävin sovittelemassa vaatteita; sain ottaa kokoa pienemmät päälle 🤗 ja nyt uskalsin mitata, oli vatsanympärys pienentynyt liki 10 cm.
Tästä elämäntapa jatkuu edeelleen uusilla urilla 👍”
Nainen 59 v
”Vuoden mittainen valmennus on nyt ohi. Sain valmennuksen aikana tosi paljon oppeja terveellisempään elämään, niin ruokailuun ja liikkumiseen liittyen kuin omien ajatusten muuttamiseen.
Ennen oli tosi normaalia, että jätin aamupalan ja monesti muitakin ruokailuja syömättä, mutta nyt aamupala on kyllä ehdottomasti pakko syödä ennen kun päivä voi alkaa. Sain myös vinkkejä siihen, että mitä ruokia ja kuinka isoja määriä kannattaa kerralla syödä. Vuoden aikana lähti 13kg, ja kaikki se lähti yllättävän helposti. Kun keskittyy vaan siihen, että syö tarpeeksi usein ja riittävästi, niin kiloja lähtee ihan huomaamatta.
Tää on kyllä ollu yks parhaista päätöksistä elämässä, ja tästä on hyvä jatkaa kohti terveellisempää ja edelleen hyvinvoivaa elämää. Ja tuntuu siltä, että tän jälkeen pystyn siihen ihan omin voimin.
Voin suositella tätä kaikille ketkä tuntee olevansa jumissa omassa elämässä ja haluais apua ja vinkkejä siihen, miten vois voida paremmin niin henkisesti kuin fyysisesti.”
Nainen 27v
”Vuosi takana -11cm vyötäröstä pois.
Lähtötilanteessa yksi lenkki kuukaudessa nyt 3-5 lenkkiä viikossa.
Jos en olisi Maisan matkaan lähtenyt olisi lenkkien määrä varmaan vähentynyt entisestään ja painaisin varmaan sata kiloa eikä olisi yhtään elämän iloa.
Nyt voin hyvin ja elämän iloakin löytyy ainakin välillä 🤗
Ruoka rytmi on nyt oikea, tulee syötyä aamupala ja lounas jotka ennen usein jääneet väliin, sekä paljon enemmän kasviksia kuin ennen, sekä herkuttelu on jäänyt minimiin kun ei enää tee mieli.”
Nainen 59v
Elämäntapamuutosvalmennukseni on nyt päättynyt. Kokonainen vuosi ei ole yhtään liian pitkä aika opetella erilaista, terveellisempää elämäntapaa. Vanhat tottumukset istuvat niin tiukassa. Isoin työ pitää tehdä korvien välissä ja siihen olen saanut paljon hyviä ohjeita ja kannustusta. Olen saanut valmennuksen myötä itselleni uusia, hyviä toimintatapoja arkeen. Olen myös saanut itselleni liikkumisen ilon. Välillä oli vaikeampia jaksoja, jolloin sain kannustusta ja tsemppiä valmentajaltani. Tällä valmennuksella on ratkaisevan iso vaikutus tulevaisuuteeni. Voin paremmin ja olen energisempi.
Nainen 44v
Tämä on ollut melkein paras anti koko valmennuksessa, että enää sokeri ei kontrolloi minua, vaan minä sitä! Olen myös nyt alhaisemmassa painossa kuin kertaakaan viim 2 vuoden aikana
Nainen 39v