Musta tuntuu, että elämäntapamuutoksesta puhutaan nykyään tosi paljon, mutta silti siihen liittyy monia vääränlaisia odotuksia. Usein ajatellaan, että muutos on kuin projekti tai kuuri. Että päätetään aloittaa tiettynä päivänä, vedetään se täydellä teholla ja sitten kun ollaan saavutettu jokin tavoite, palataan takaisin “normaaliin elämään”. Näin on tosi monen laihdutuskuurin ja pikadieetin kohdalla – niissä on alku ja loppu.
Pysyvä muutos ei ole sellainen. Se ei ole kuuri, jonka voi vain suorittaa ja siirtyä eteenpäin. Se on matka, joka kestää koko elämän. Se voi kuulostaa alkuun vähän raskaalta ajatukselta – että eikö tämä koskaan lopu? Mutta oikeasti se on vapauttavaa. Kun ei ole kiire tulla valmiiksi, voi hengittää vähän helpommin. Voi hyväksyä sen, että joskus menee paremmin ja joskus vähän huonommin. Voi oppia lempeyttä itseään kohtaan. Mä ajattelen, että elämäntapamuutos on ennen kaikkea oppimista. Sitä, että pysähtyy kuuntelemaan itseään ja miettimään, mikä toimii just mulle tässä hetkessä. Mitä tarvitsee mun kroppa, mun mieli, mun arki? Mitä pieniä asioita voisin tehdä joka päivä, jotta olo olisi vähän parempi?
Usein isoimmat esteet muutokselle eivät ole siinä, etteikö tietäisi mitä pitäisi tehdä. Me kaikki kyllä suurin piirtein tiedetään, että liikunta tekee hyvää, uni on tärkeää ja säännöllinen ruokailu auttaa jaksamaan. Mutta se, mikä tekee muutoksesta vaikean, on ajatus siitä, että kaiken pitäisi tapahtua nopeasti ja täydellisesti. Että pitäisi pystyä näyttämään ulospäin, että on “onnistunut”.
Todellisuudessa muutos näyttää usein ihan tavalliselta arjelta. Siinä on vaiheita, kun kaikki sujuu helposti ja tulee hyvä fiilis siitä, että jaksaa pitää kiinni rutiineista. Ja on vaiheita, jolloin tuntuu ettei mikään onnistu ja mieli haluaisi luovuttaa. Se on ihan normaalia. Muutos ei koskaan mene suoraan eteenpäin vaan mutkia tulee matkan varrella. Siksi mä usein sanon asiakkailleni, että tärkeintä ei ole se, mitä teet yksittäisenä päivinä, vaan se mitä teet useampana päivänä peräkkäin.
Pysyvä muutos syntyy pienistä toistoista. Kun tekee riittävän monta kertaa, niistä tulee tapa. Ja kun niistä tulee tapa, niiden ylläpitäminen ei enää vie niin paljon energiaa. Mä olen itse opetellut tätä ihan samalla tavalla kuin jokainen muukin. Ei mulla ollut valmiita rutiineja silloin kun lähdin muuttamaan omaa elämää.
Olin elänyt pitkään tosi epäsäännöllisesti ja olin oppinut välttelemään kaikkea, mikä tuntui epämukavalta. Ajattelin, että mulla ei ole itsekuria, että en kuitenkaan pysty muuttamaan mitään pysyvästi. Sitten pikkuhiljaa opin huomaamaan, että yksi pieni asia kerrallaan voi muuttaa enemmän kuin mikään täydellinen suunnitelma.
Kun aloin syödä aamupalaa joka päivä, siitä tuli ensimmäinen pieni rutiini päivään. Sen päälle tuli muita asioita: säännöllisemmät ruokailut, pienet kävelylenkit, aikaisemmat nukkumaanmenot. Ei kerralla, vaan askel kerrallaan. Ja ne askeleet kannatteli mua eteenpäin myös silloin, kun elämässä tuli vaikeampia jaksoja.
Tämän takia mä ajattelen, että muutos on matka. Ei suoritettava projekti. Ei kuuri, joka alkaa ja päättyy tiettynä päivänä. Eikä mikään täydellinen muodonmuutos, joka tapahtuu viikossa tai kuukaudessa. Vaan matka, jossa opitaan koko ajan lisää ja jossa välillä pysähdytään hengittämään.
Jos mä voisin toivoa yhden asian, jonka jokainen muistaisi omalla muutospolullaan, niin se olisi tämä: älä kiirehdi. Älä yritä tulla valmiiksi. Anna itsellesi lupa oppia ja kompastua. Kun pystyt suhtautumaan itseesi lempeämmin, alat huomata, että pienet teot riittää. Ne kantaa enemmän kuin mikään hetken hurja rutistus.
Jos susta tuntuu, että kaipaat tukea siihen, että opit rakentamaan muutosta omassa tahdissa, mä olen täällä sua varten. Mun valmennuksessa ei tehdä nopeita kuureja eikä haeta pikavoittoja. Siinä rakennetaan arkea, joka kestää silloinkin kun elämä on vähän haastavampaa. Jos tämä herätti ajatuksia, laita mulle viestiä. Yksin ei tarvitse pärjätä. Yhdessä on helpompaa kulkea matkaa eteenpäin.
– Maisa
