Miksi lepo ei ole laiskuutta?
Mä oon elänyt ison osan mun elämästä ajatellen, että pitää jaksaa.
Että pitää tehdä enemmän, olla tehokas, näyttää, että mä pystyn.
Jos pysähdyin, tuli heti huono omatunto, ihan kuin lepo olisi jotain, joka täytyy ensin ansaita.
Mä luulin pitkään, että hyvä olo syntyy siitä, kun tekee enemmän.
Mutta oikeasti se syntyy siitä, kun uskaltaa tehdä vähemmän.
Kun uskaltaa pysähtyä ja kuunnella itseään, ennen kuin keho pakottaa siihen.
Moni mun asiakkaista sanoo:
“En voi levätä vielä. Sitten kun oon hoikempi, paremmassa kunnossa, saanut tämän viikon purkkiin.”
Että siitä tulee huono mieli kun ei jaksa vaikka lenkkeillä tai treenata ja väkisin täytyy se tehdä kuvitellen että siitä tulee hyvä mieli ja hyvä olo.
Ja mä tunnistan sen niin hyvin.
Koska mä oon ollut sellainen ihminen itsekin joka mittasi omaa arvoaan tekemisillä, ei olemisella. Se on oikeesti todella kuluttava tyyli elää. Sitä paitsi se vie voimavarat ja ilon kaikesta kun väkisin yrittää puskea eteenpäin.
Mutta totuus on tämä: lepo ei ole laiskuutta, se ei ole sitä että olisit jotenkin huono ja epäonnistunut. Päin vastoin.
Se on itsestä huolehtimista.
Lepo on se hetki, jolloin keho ja mieli saa mahdollisuuden palautua, asiat saa toisenlaiset mittasuhteet ja energia alkaa taas virrata.
Kun ei enää pusketa väkisin, niin keho ja mieli kiittää.
Jos sä et anna itsellesi lupaa levätä, keho kyllä ottaa sen luvan tavalla tai toisella.
Silloin kun väsyttää, kun mikään ei tunnu innostavalta, kun pää ei enää pysy kasassa, se on merkki siitä, että oot mennyt liian pitkälle ja oot vaan suorittanut.
Lepo ei ole heikkoutta. Se on viisautta.
Ja usein se on juuri se hetki, jolloin todellinen kasvu ja muutos alkaa.
Joskus lepo tarkoittaa päiväunia.
Joskus rauhallista kävelyä ilman askelmittaria.
Joskus sitä, että peruuttaa menon ja jää kotiin peiton alle, ilman selityksiä ja ilman huonoa omatuntoa.
Me eletään maailmassa, jossa suorittaminen ja tehokkuus palkitaan.
Mutta sä et oo kone.
Sä oot ihminen. Ja ihmisyys tarvitsee lepoa, taukoja, hiljaisuutta ja tilaa hengittää. Välillä on ihan okei olla vaan tekemättä yhtään mitään.
Jos sä tänään huomaat, että sun sisäinen ääni hoputtaa sua taas eteenpäin, pysähdy hetkeksi.
Hengitä syvään.
Ja kysy itseltäs: mitä mä oikeasti nyt tarvitsen?
Ehkä tänään se ei ole lisää tekemistä.
Ehkä tänään se on lupa levätä ja se riittää.
– Maisa
