Oletko joskus miettinyt, miksi et onnistu, vaikka yrität kerta toisensa jälkeen? Ehkä sulla on ollut monta hyvää alkua – intoa riittää, teet kaiken niin kuin pitääkin, mutta jossain kohtaa arki tulee vastaan. Työpäivä venyy, lapset vaatii huomiota, väsyttää liikaa, eikä enää jaksa. Ja sitten tuntuu, että kaikki kaatuu. Ja olo on pettynyt.
Tässä kohtaa moni ajattelee, että vika on omassa itsessä. Että ei ollut tarpeeksi motivaatiota, että ei ollut tarpeeksi luonteenlujuutta. Että on epäonnistunut. Mutta mä haluan sanoa sulle, että se ei ole totta. Vika ei ole sussa. Kyse ei ole siitä, ettet olisi tarpeeksi hyvä tai että et pystyisi. Kyse on siitä, että ne keinot, joita olet yrittänyt käyttää, ei vaan sovi sulle tai sun arkeen.
Meille myydään jatkuvasti pikaratkaisuja: dieettejä, treeniohjelmia, kuureja, “näin tiputat viisi kiloa kahdessa viikossa”. Niissä kaikissa on sama kaava: rajoitetaan, kiristetään ja yritetään pysyä tiukassa paketissa. Mutta oikea elämä ei toimi niin. Aina tulee muuttujia – sairastumisia, kiireitä, väsymystä, huonoja päiviä. Ja jos se muutos on rakennettu liian kireälle pohjalle, niin ei ole ihme, että se kaatuu.
Pysyvä muutos syntyy eri tavalla. Se ei ole yksi iso rykäisy, vaan se on pieniä tekoja, jotka toistuu. Ja ne teot voi olla oikeasti hyvin pieniä. Ei tarvitse aloittaa käymällä viisi kertaa viikossa salilla, jos se tuntuu liian suurelta. Ei tarvitse muuttaa koko ruokavaliota kerralla. Riittää, että tekee yhden asian kerrallaan.
Se voi olla aamupalan syöminen joka päivä, vaikka et olisi aiemmin ollut aamupalaihminen. Se voi olla se, että nouset sohvalta ja kävelet muutaman askeleen ulkona. Se voi olla vartti aiemmin nukkumaan meno. Tai se, että päätät sammuttaa kännykän vähän aikaisemmin illalla.
Ja tiedätkö mitä? Joskus se yksi askel voi olla pelkästään se, että pysähdyt ja hengität. Annat itsellesi luvan olla hetken paikallasi ja kysyt: mitä mä tarvitsen tänään? Sekin on teko, joka vie sua oikeaan suuntaan.
On myös tärkeää muistaa, että takapakit kuuluu asiaan. Muutos ei ole suora viiva ylöspäin. Tulee viikkoja, jolloin kaikki kulkee paremmin, ja viikkoja, jolloin mikään ei suju. Se ei tee susta epäonnistujaa. Se tekee susta ihmisen. Pysyvän muutoksen ydin on siinä, että jatkat eteenpäin, vaikka välillä pysähdyt tai harhailet.
Mä tiedän tän kaiken myös omasta kokemuksesta. Mä en ole täydellinen, enkä mä edes halua olla. Mä tiedän, että elämä heittelee, ja sen takia on pakko rakentaa muutos niin, että se kestää myös silloin kun kaikki ei mene nappiin. Lempeästi, pikkuhiljaa, pala palalta.
Mun valmennuksessa tämä on se lähtökohta. Ei tehdä kerralla kaikkea uusiksi, ei revitä itseä liian tiukille. Tehdään pieniä asioita, jotka toistuu niin monta kertaa, että niistä tulee uusia tapoja. Sellaisia tapoja, jotka kulkee mukana, vaikka elämä olisi välillä sotkuista ja arki kiireistä.
Jos sulla on olo, että olet kokeillut kaiken, eikä mikään ole jäänyt pysyväksi, niin ehkä sun ei tarvitse yrittää kovempaa. Ehkä sun tarvitsee yrittää lempeämmin. Se on se tie, joka oikeasti vie pysyvään muutokseen.
Yksi askel kerrallaan. Just sun tahtiin. Ja niin se onnistuu.
Jos tuntuu, että nyt voisi olla aika ottaa se ensimmäinen askel lempeämmin – niin mun 12 kuukauden pysyvän muutoksen valmennus on rakennettu just tätä varten. Siinä kuljetaan yhdessä pieni askel kerrallaan, harjoitellaan arjen rutiineja ja löydetään ne tavat, jotka toimii oikeassa elämässä – ei vain paperilla.
💛 Sä et tarvitse täydellisyyttä. Sä tarvitset toistoa, tukea ja sen, että et ole yksin.
Ja jos et ole vielä ihan varma, niin voit aloittaa helposti mun maksuttomalla 7 päivän kurssilla. Saat siitä heti käytännön tehtäviä ja pääset kokeilemaan, miltä lempeä muutos tuntuu käytännössä.
👉 Löydät sen mun sivuilta.
– Maisa