PYSYVÄ MUUTOS-KUINKA NOPEASTI TULOKSIA???

 Pysyvä muutos: Askel askeleelta kohti terveellisempää elämää

Monet meistä haaveilevat terveellisemmästä elämäntavasta, mutta usein tuo muutos tuntuu erittäin isolta asialta saavuttaa. Se on kuitenkin saavutettavissa kun lähtee tekemään oikeita asioita ja maltilla ajan kanssa.

Pysyvä muutos ei tapahdu yhdessä yössä eikä yhdellä suurella loikalla. Se rakentuu pikemminkin pienistä, jokapäiväisistä teoista ja päätöksistä, korostan vielä noita sanoja ”pienistä teoista päivittäin.”Tämä on periaate, joka ohjaa pysyvän muutoksen valmennusta. Siinä keskitytään muuttamaan elintapoja pienin askelin terveellisempään suuntaan, ja näitä uusia tapoja harjoitellaan sitten niin kauan, että ne juurtuvat uusiksi, helpoiksi rutiineiksi.

On tärkeää ymmärtää, että näkyvät ja isot tulokset eivät välttämättä tule heti. Päinvastoin, ne voivat tulla ja usein niin tapahtuukin, että ne tulevat vasta ajan kanssa, kun uudet terveelliset tavat ovat vakiintuneet osaksi arkea. Mutta tämä ei tarkoita, että muutosta ei tapahdu. Jokainen pieni askel kohti terveellisempää elämää on askel oikeaan suuntaan. Muutosta tapahtuu koko ajan, kun vaan tekee sen oman osuuden.

Tärkeintä pysyvässä muutoksessa on sitoutuminen prosessiin. Se vaatii kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta. Ei ole merkitystä kuinka pieniä askeleita otat, kunhan otat niitä säännöllisesti. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi päätöstä syödä enemmän kasviksia jokaisella aterialla, lisätä liikuntaa päivittäiseen rutiiniin tai vähentää herkkujen syöntiä. Nämä pienet muutokset voivat vaikuttaa merkityksettömiltä yksittäisinä, mutta niiden vaikutus isossa kokonaiskuvassa on valtava. On tärkeää opetella katsomaan kauas eteenpäin.

Tärkeää on myös hyväksyä, että takapakkeja voi tulla. Epäonnistumiset eivät ole merkki siitä, että olet epäonnistunut, vaan niistä voi ottaa oppia. Niistä voi oppia tunnistamaan tilanteita tai tekijöitä, jotka vaikeuttavat muutosta, ja kehittää parempia strategioita niiden voittamiseksi tulevaisuudessa. Pysyvä muutos on mielen työstämistä.

Pysyvä muutos ei ole sprintti, se on maraton. Se vaatii kestävyyttä, sitoutumista ja jatkuvaa itsensä kehittämistä. Mutta lopulta, kun uudet terveelliset elämäntavat ovat vakiintuneet, huomaat, että olet saavuttanut sen mistä alussa vain haaveilit ja jota aluksi tavoittelit. Ja mikä parasta, sinulla on sen myötä työkalut ja taidot, jotka auttavat sinua pysymään siellä.

On kuitenkin tärkeää pitää mielessä, että jokaisen keho ja tilanne ovat yksilöllisiä, joten tulokset voivat vaihdella suuresti henkilöstä toiseen. Meillä kaikilla on erilainen elämäntilanne, erilainen historia ja erilainen geeniperimä, nämä kaikki vaikuttavat valtavan paljon siihen kuinka nopeasti omaksuu asioita ja sen kautta saa muutosta aikaan. Lisäksi terveelliset elämäntavat on erittäin hyvä ja pitkäkestoinen sijoitus omaan hyvinvointiin, joten pienetkin askeleet matkalla kohti tavoitetta ovat tärkeitä ja merkityksellisiä. Älä siis turhaannu, vaikka näkyvät muutokset eivät tapahdu välittömästi – jatkamalla pienin askelin eteenpäin, saavutat lopulta haluamasi tulokset ja rakennat vahvan pohjan terveellisemmälle elämälle.

Jos sinulla on halua aloittaa elintapojen muuttaminen etkä oikein tiedä mistä lähtisit liikkeelle, ei hätää. Laita viestiä, niin katsotaan yhdessä mitä voidaan tehdä sen asian eteen.

-Maisa

Samankaltaiset artikkelit

  • OMA KOKEMUS PÄIHDERIIPPUVUUDESTA

    Muutos on mahdollinen – kun sitä oikeasti haluaa Moni ajattelee, että tulevaisuus määrittyy sen mukaan, millaiseen perheeseen on syntynyt. Että hyvä perhetausta tarkoittaa hyvää elämää, ja vaikea tausta johtaa vaikeuksiin. Mutta elämä ei mene aina niin. Mä synnyin rakastavaan perheeseen. Mun vanhemmat oli hyviä, välittäviä ihmisiä. Ja silti musta tuli narkkari ja alkoholisti. Tartuin kaljapulloon…

  • Säännöllisyys-pysyvän muutoksen kulmakivi

    Säännöllisyys-pysyvän muutoksen kulmakivi Pysyvän muutoksen saavuttaminen ei ole pelkkä nopea rykäisy, vaan se on systemaattista ja pitkäjänteistä tekemistä, joka vaatii sitoutumista ja säännöllisyyttä, kykyä opetella sekä toistaa hyviä rutiineja päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen jne… Nykyään on tarjolla lukemattomia ruokavalioita, ihmeaineita ja trendikkäitä liikuntamuotoja, joiden luvataan olevan avain onneen ja hyvinvointiin sekä pysyviin muutoksiin. …

  • ARKILIIKUNTA

    Arkiliikunnasta puhutaan paljon eikä suotta. Liikkuminen pitkin päivää lisää terveyttä ja sitä myöden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Se helpottaa painonhallintaa, vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja parantaa verenkiertoa ja sillä on hyviä vaikutuksia terveyteen, se on myös avainasemassa ennaltaehkäisemässä sairauksia, lisää mielenterveyttä sekä parantaa unen laatua ja nukkumista kokonaisuudessaan. Arkiliikunnan hyöty terveyteen on paljon suurempi kuin jonkun yksittäisen treenin. Ihminen…

  • PITÄÄKÖ LENKKI SIIRTÄÄ, JOS SATAA????

    Kuinka pitää suhtautua sadepäivänä liikkumiseen? Vettä tulee taivaan täydeltä ja kalenteriin on merkitty, että lenkki, joka pitäisi toteuttaa ulkona. Kuinka on järkevintä toimia? Pitääkö jättää lenkki välistä? Pitääkö sitä siirtää? Tämä on ihan älyttömän hyvä kysymys, sillä törmään työssäni, asiakkaideni kanssa just tähän kysymykseen aina, kun vettä sataa ja on varattu yhteislenkki. Tämä on varsin…

  • Juhannus – hetki pysähtyä ja kuulla, mitä oikeasti tarvitset

    Juhannus. Keskikesän juhla.Se kohta kesää, johon ladataan paljon toiveita, odotuksia ja tunnelmia. Kaunis kattaus, mökkisauna, iltanuotio, juhlapöytä ja ehkä vähän kuplivaa. Joillekkin se voi tarkoittaa kosteaa ja osalle jopa erittäin kosteaa juhannusta. Itse olen myös joskus viettänyt todella kosteaa juhannusta, mutta se on jo onneksi kaukana takanapäin. Kuitenkin kaiken sen juhlahumun keskellä juhannus voi olla…

  • Elämä ei ole mustavalkoista – eikä pysyvä muutoskaan

    Tiedätkö sen ajatuksen: “Jos en pysty tekemään kaikkea täydellisesti, en tee mitään”?Mä tiedän sen liiankin hyvin. Oon itse elänyt monta vuotta niin, että asiat oli joko täysin “hyviä” tai täysin “huonoja”. Joko olin dieetillä tai sitten kaikki oli retuperällä. Joko liikuin monta kertaa viikossa tai sitten en liikkunut ollenkaan. Ei ollut välimuotoja. Ja tiedätkö mitä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *