Laihduttaminen

Laihduttaminen eli painonpudotus on hyvä asia silloin, kun halutaan saada nopeasti painoa pois jonkun syyn takia, vaikka leikkaukseen meno tai joku muu syy. Laihduttaminen tarkoittaa sitä, että halutaan pudottaa painoa eli halutaan päästä eroon ylimääräisestä rasvasta ja yleensä vielä mahdollisimman nopeasti. Jos laihdutus tehdään ilman ammattilaisen apua, niin monesti syöminen rajoitetaan tosi minimiin ja liikuntaa lisätään ihan hullun lailla, siinä rytäkässä lähtee kyllä rasvan lisäksi myös lihasta. Lihaksen menetys laihduttaessa on iso miinus, koska mitä enemmän lihasta lähtee sen pienemmäksi perusaineenvaihdunnan kulutus käy. Pahimmassa tapauksessa elimistö menee säästöliekille ja silloin se ei juurikaan polta kaloreita ja paino ei ainakaan putoa.

Laihduttaminen on hyvä vaihtoehto myös silloin, jos katsetta ei laiteta pitkälle tulevaisuuteen ja siihen, että mitä sen laihduttamisen jälkeen tapahtuu. Vaikka laihduttaminen tehtäisiin ammattilaisen avustuksessa, niin hyvin usein jää se dieetti vaihde päälle ja sitä jatketaan niin kauan kunnes ei enään jakseta ja mitä sitten tapahtuu? Kaikki me tiedetään se, että jos keho on monta kuukautta mennyt miinuskaloreilla, niin syömisen himo siinä iskee. Kenenkään keho ei kestä määräänsä kauempaa minkäänlaista kitukuuria. Keho ottaa kaiken menetetyn takaisin ja vielä jopa tuplana. 

Yleensä myös laihduttamiseen otetaan joku tietty ruokavalio jota tulee noudattaa ja siinä on useimmiten paljon kaikkea kiellettyä. Se on ihan tutkittu juttu että miten meidän ihmisten aivot on niin fiksut, että jos meillä on jotain kiellettyä niin sitä me aletaan haluamaan paljon enemmän kuin silloin jolloin se ei ole kiellettyä, se vaikeuttaa meidän oloa ja dieetin etenemistä ja suorittamista. sama juttu on siinä, että jos ihminen sanoo itselleen, että nyt minä olen dieetillä, niin silloin aivot alkavat haluta lisää ruokaa, vaikka olo olisikin ihan kylläinen ja tästä syystä laihduttamisesta tulee kovin vaikeaa. Monet kyllä pystyy sen kuurin vetämään loppuun, mutta mitä sitten? Tahdonvoima ja asenne ei jaksa enään suorittaa, vaan pakka levähtää käsiin. Itsellä hyvä muisto tähän liittyen. Olen elämäni aikana laihduttanut paljon ja joka kerta olen siinä epäonnistunut. Olen kyllä saanut painon putoomaan, mutta sitten se on tullut takaisin ja jopa tuplana.

Yhdessä elämänvaiheessa minulla oli vahvasti mukana kaikki erilaiset mehupaastot. Otin mallia äidistä.  Mun äiti puhdistautui kerran vuodessa mehupaastolla ja se oli hänelle hyvä juttu. Äitini ei ole ollut ylipainoinen ja se olikin hänelle ihan oikeasti puhdistuskuuri. Minulle taas paasto oli oikeasti hyvä keino saada nopeasti painoa pois ja muistankin kun taas kerran olin kahden viikon mehupaastolla, niin himoitsin kaikkea ruokaa ja suklaakarkkeja ja leivonnaisia ja kun paasto loppui niin tavallisesti äidillani oli tapana lopettaa paasto niin että hän alkoi pikkuhiljaa syömään, niinkuin oikeaoppisesti se pitäisi tehdä. Mä taas vedin kaksin käsin kaikkea ja siitä seurasi hyvin nopeasti tosi kova vatsakipu ja kovin kauaa ei mennyt että tiputetut 5kg palasi takaisin ja varmaan silloin tuli vielä enemmänkin. 

Laihduttaminen, usein tosi nopea sellainen on nykyajan trendi. Ihmismieli on sellainen että nyt mä haluan nopeasti saada painoa pois. Niin mä olen itse myös ajatellut ja tehnyt ja siksi olinkin vuosia jojolaihduttaja ja aina onnistuneen painonpuotuksen jälkeen palannut vanhoihin tapoihin ja näin saanut pudotetut kilot jopa nopeammin kuin huomasinkaan takaisin ja vielä tuplaten. Itsellä ainakin laihduttaminen oli tosi tarkkaa. Söin vain niitä ruoka-aineita mitä ohjeessa oli ja jos tuli nälkä niin se oli vaan hyvä juttu koska silloin ajattelin että no niin, nyt mä laihdun kun mulla on nälkä. Useiden nopeiden laihdutusten ansiosta olen saanut oman ruuansulatuselimistön ja aineenvaihdunnan ihan sekaisin ja on kestänyt monta vuotta palauttaa sitä normaaliin elämään ja normaaliin syömiskäyttäytymiseen. Tosin siihen elimistön sekaisin menoon vaikuttaa myös vahvasti syömishäiriö jota sairastin vuosikausia, mutta siitä voin kertoa sitten erikseen. Vasta silloin kun ymmärsin että laiduttaminen ei ole ratkaisu pysyvään painonpudottamiseen ja painonhallintaan, niin silloin aloin tekemään oikeita asioita, en yksin vaan ammattilaisen tukemana. 

Tunnistatko itsesi jojolaihduttajaksi?

Ota rohkeasti yhteyttä, autan sua onnistumaan ja saamaan pysyviä tuloksia.

Sinun ei tarvi onnistua yksin. 

Maisa

Samankaltaiset artikkelit

  • Syömishäiriö

    Oma tarinani lyhyesti syömishäiriöstä. Tuntuu tarpeelliselta kirjoittaa tämä kirjoitus omasta kokemuksestani syömishäiriön kanssa. Olen sairastanut syömishäiriön sekä toipunut siitä ammattiavun turvin. Elämääni on varjostanut myös päihteet isossa määrin ja sivuan tässä myös niitä, mutta kirjoitan niistä sitten erikseen oman kirjoituksen. Olin pienenä pullea tyttö ja minua kiusattiin siitä koulussa. En kyennyt käsittelemään tunteitani joita seurasi…

  • OMA KOKEMUS PÄIHDERIIPPUVUUDESTA

    Muutos on mahdollinen – kun sitä oikeasti haluaa Moni ajattelee, että tulevaisuus määrittyy sen mukaan, millaiseen perheeseen on syntynyt. Että hyvä perhetausta tarkoittaa hyvää elämää, ja vaikea tausta johtaa vaikeuksiin. Mutta elämä ei mene aina niin. Mä synnyin rakastavaan perheeseen. Mun vanhemmat oli hyviä, välittäviä ihmisiä. Ja silti musta tuli narkkari ja alkoholisti. Tartuin kaljapulloon…

  • PITÄÄKÖ LENKKI SIIRTÄÄ, JOS SATAA????

    Kuinka pitää suhtautua sadepäivänä liikkumiseen? Vettä tulee taivaan täydeltä ja kalenteriin on merkitty, että lenkki, joka pitäisi toteuttaa ulkona. Kuinka on järkevintä toimia? Pitääkö jättää lenkki välistä? Pitääkö sitä siirtää? Tämä on ihan älyttömän hyvä kysymys, sillä törmään työssäni, asiakkaideni kanssa just tähän kysymykseen aina, kun vettä sataa ja on varattu yhteislenkki. Tämä on varsin…

  • liikunta ja painon pudottaminen

    Liikunta ja painon pudottaminen Liikunnalla on tutkitusti terveysvaikutuksia ja se vaikuttaa suotuisasti meidän kehoon sekä mieleen. Kun harrastaa säännöllisesti, korostan, säännöllisesti liikuntaa niin silloin siitä saa kaiken terveyshyödyn irti. Se että välillä innostuu liikkumaan tosi paljon ja sitten on taas pitkiä aikoja liikkumatta. Sellainen liikkuminen ei ole terveydelle suotuisaa. Päin vastoin, liiallinen yhtäkkinen liikunnan harrastaminen…

  • ITSENSÄ RAKASTAMINEN

    Itsensä rakastaminen on matka, joka alkaa sisältä. Se ei ole pelkästään kehumista peilin edessä tai itsetyytyväisyyttä, se on syvä ja kestävä hyväksyntä omasta arvostamme, riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat tai mitä olemme kokeneet. Tämä rakkaus itseämme kohtaan on tärkeää erityisesti silloin, kun pyrimme tekemään elämämme paremmaksi, kuten elintapoja muuttaessa. Tämä matka on yksi elämän tärkeimmistä,…

  • Miksi lepo ei ole laiskuutta?

    Mä oon elänyt ison osan mun elämästä ajatellen, että pitää jaksaa.Että pitää tehdä enemmän, olla tehokas, näyttää, että mä pystyn.Jos pysähdyin, tuli heti huono omatunto, ihan kuin lepo olisi jotain, joka täytyy ensin ansaita. Mä luulin pitkään, että hyvä olo syntyy siitä, kun tekee enemmän.Mutta oikeasti se syntyy siitä, kun uskaltaa tehdä vähemmän.Kun uskaltaa pysähtyä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *