Päihteistä puhutaan usein vain ongelmien kautta – mutta harvemmin pysähdytään miettimään, mitä ne oikeasti tekee meidän hyvinvoinnille. Mä oon elänyt sen läpi, ja voin sanoa suoraan: päihteet vie enemmän kuin ne antaa. Hetkellisesti ne voi tuntua helpotukselta, mutta pitkällä aikavälillä ne syö sekä kehoa sekä mieltä.
Mä huomasin sen ensimmäisen kerran omassa arjessa siinä, että mikään ei oikein palautunut. Uni oli katkonaista, keho väsyi nopeammin ja mieli oli levoton. Päihteet toi muka hetken rauhaa tai hyvää fiilistä, mutta seuraavana päivänä olo oli entistä raskaampi. Ja mitä raskaampi olo, sitä helpompi oli tarttua uudestaan siihen, minkä kuvitteli helpottavan. Siitä tuli kierre.
Päihteet vaikuttaa myös siihen, miten me suhtaudutaan itseemme. Kun olin syvällä siinä maailmassa, mun sisäinen puhe oli todella armotonta. Tunsin häpeää, syyllisyyttä ja riittämättömyyttä ja ennen kaikkea itse inhoa ja etsin syyllistä kaikkialta muualta kuin itsestäni. Ja vaikka ulospäin saatoin esittää muuta, sisälläni oli tyhjyys, jota mikään aine ei oikeasti täyttänyt.
Kun päihteet jäivät pois, huomasin vähitellen, mitä kaikkea olin menettänyt niiden vuoksi. Yhtäkkiä uni alkoi palauttaa, arki tuntui selkeämmältä ja pienetkin asiat toi iloa. Sain taas kiinni siitä, että mun keho ja mieli toimii yhdessä, eikä niitä tarvitse koko ajan turruttaa. Ihmissuhteet alkoivat korjaantua ja pystyin olemaan oikeasti läsnä.
Tärkeintä mulle on ollut oivaltaa, että päihteettömyys ei ole luopumista vaan se on vapautumista. Se on sitä, että saa takaisin omat voimansa, kykynsä ja ilon arjesta. Ei tarvitse elää sumussa, vaan voi kokea asiat kirkkaasti ja aidosti.
Jos sä mietit omaa suhdetta päihteisiin – oli kyse sitten alkoholista tai muista aineista – niin ehkä tärkein kysymys ei ole “pitääkö mun lopettaa kokonaan?” vaan “mitä päihteet vie mun elämästä?” ja “mitä voisin saada tilalle, jos vähentäisin tai jättäisin ne pois?”.
Mun kokemus on, että pysyvä muutos lähtee pienistä teoista. Ei tarvitse kääntää kaikkea kerralla ylösalaisin. Riittää, että pysähtyy ja uskaltaa olla rehellinen itselleen.
Mä haluan sanoa tän vielä suoraan: muutos on mahdollinen. Mä tiedän sen, koska oon itse elänyt sen. Ja jos mä pystyin siihen, niin pystyt säkin.
– Maisa
