Elämä ei ole mustavalkoista – eikä pysyvä muutoskaan

Tiedätkö sen ajatuksen: “Jos en pysty tekemään kaikkea täydellisesti, en tee mitään”?
Mä tiedän sen liiankin hyvin. Oon itse elänyt monta vuotta niin, että asiat oli joko täysin “hyviä” tai täysin “huonoja”. Joko olin dieetillä tai sitten kaikki oli retuperällä. Joko liikuin monta kertaa viikossa tai sitten en liikkunut ollenkaan. Ei ollut välimuotoja.

Ja tiedätkö mitä se teki? Se teki elämästä tosi raskasta. Yksi poikkeus kaatoi koko paketin. Jos söin yhden pullan, niin ajattelin heti, että “tämä päivä meni pilalle, jatkan sitten huomenna”. Jos en jaksanut lähteä treenille, niin ajattelin, että koko viikko on pilalla. Aivan kuin pienet poikkeamat olisivat olleet epäonnistumisia.

Mustavalkoajattelu tuntuu houkuttelevalta, koska siinä on selkeät rajat. Asiat on joko oikein tai väärin. Mutta oikeassa elämässä se ei toimi. Elämä ei koskaan mene täydellisesti suunnitelmien mukaan. Tulee kiireitä, sairastumisia, väsymystä, juhlia, reissuja ja ihan tavallista arjen sekamelskaa. Jos odottaa itseltään täydellisyyttä, pettymys on melkein väistämätön.

Se, mikä on muuttanut mun omaa elämää ja mitä mä haluan opettaa myös muille, on ajatus siitä, että pysyvä muutos ei synny ääripäistä. Se syntyy siitä, että löytyy harmaan sävyt. Joustavuus. Se, että huomaa: vaikka kaikki ei menisi suunnitelmien mukaan, voin silti tehdä jotain pientä.

Esimerkkejä on paljon.
Jos et ehdi pitkälle lenkille, pieni kävely korttelin ympäri on parempi kuin ei mitään.
Jos söit herkkuja, se ei pilaa koko viikkoa – vaan se on yksi osa elämää, ja seuraavalla aterialla voit syödä taas tavallista ruokaa.
Jos et jaksanut lähteä salille, voit levätä hyvällä omallatunnolla – ehkä keho tarvitsi juuri sitä.

Kun oppii päästämään irti mustavalkoisesta ajattelusta, siihen liittyvästä syyllisyydestä ja itseensä pettymisestä, tulee paljon vapaampi olo. Ei tarvitse enää miettiä, onko tänään onnistunut vai epäonnistunut. Voi vain elää arkea ja tehdä sen verran kuin sillä hetkellä pystyy. Ja se riittää.

Mä uskon, että just tästä löytyy pysyvän muutoksen ydin. Ei siitä, että kaikki menisi täydellisesti päivästä toiseen, vaan siitä, että jatkaa eteenpäin pienin askelin. Kun yksi askel jää välistä, seuraava askel voi silti tulla. Kun yksi päivä menee rennommin, seuraavana voi tehdä jotain toisin.

Oon itse joutunut opettelemaan tämän kantapään kautta. Mustavalkoinen ajattelu oli pitkään niin syvällä mussa, että en edes tajunnut sitä. Mutta pikkuhiljaa opin, että elämä ei kaadu yhteen valintaan. Pienet poikkeamat ei vie pois koko muutosta. Ne kuuluu elämään – ja usein ne tekee matkasta inhimillisemmän ja rennomman.

Ja lopulta: pysyvä muutos syntyy juuri siitä, että hyväksyy sen epätäydellisyyden. Kun ei tarvitse enää olla “täydellinen”, voi oikeasti onnistua.

Jos susta tuntuu, että oot jumissa just tässä- kaikki tai ei mitään -ajattelussa – niin et ole yksin. Ja tästä on mahdollista päästä eteenpäin. Mun valmennuksissa harjoitellaan juuri tätä: joustavuutta, lempeyttä ja pieniä tekoja. Askel kerrallaan, sun omaan tahtiin.

-Maisa