Tieto ei riitä – muutos syntyy teoista!!!

Me kaikki tiedetään, mitä terveelliset elämäntavat suunnilleen tarkoittaa. Ei kukaan tarvitse uutta listaa siitä, että pitäisi syödä enemmän kasviksia, nukkua paremmin ja liikkua enemmän. Jokainen on kuullut sata kertaa, että jos syö enemmän kuin kuluttaa, paino nousee, ja jos syö vähemmän kuin kuluttaa, paino laskee. Tieto on olemassa – mutta tieto yksin ei muuta yhtään mitään.

Sen mäkin opin kantapään kautta. Mulla oli vuosia elämässä vaiheita, jolloin tiesin tasan tarkkaan, mitä pitäisi tehdä voidakseni paremmin. Silti en tehnyt niin. Ei siksi, etten olisi halunnut, vaan siksi, että elämässä oli muuta: väsymystä, epävarmuutta, huolia, eli ei ollut kykyä muuttaa asioita juuri sillä hetkellä. Tieto ei saanut mua liikkeelle, ennen kuin opin tekemään ihan pieniä tekoja, jotka oikeasti sopi siihen mun hetkeen.

Meillä on usein ajatus, että muutos vaatii isoja harppauksia. Että pitää aloittaa lenkkeily, tehdä ruokavalio kerralla uusiksi ja laittaa kaikki vanhat tavat nurin. Mutta jos lähtökohta on se, että liikkuminen on ollut pitkään vähäistä tai suhde ruokaan on hankala, niin ei se toimi. Silloin pienet, lempeät askeleet on ainoa reitti eteenpäin.

Mitä nämä pienet askeleet voi sitten olla? Ne voi olla niin yksinkertaisia kuin:
– juot lasillisen vettä ennen kuin otat lisää kahvia
– syöt aamupalaksi yhden viipaleen leipää, jos et yleensä syö mitään
– lisäät pari kurkun- tai tomaatin siivua lautaselle lounaan kylkeen
– nouset sohvalta ja käyt vaikka hakemassa postin tai viemässä roskat
– pysähdyt hengittämään kolme kertaa syvään ennen nukkumaanmenoa
– jätät yhden puhelimen selailuhetken väliin ja juttelet läheisen kanssa

Näistä ei ehkä saa hienoja Instagram-kuvia, mutta nämä on niitä asioita, joilla muutos oikeasti alkaa. Pienistä teoista, jotka on niin yksinkertaisia, että ne voi tehdä vaikka väsyneenä tai huonona päivänä.

Mun valmennuksessa ensimmäinen askel on aina tämä: unohda dieetit. Dieetti ei opeta mitään muuta kuin rajoittamista. Sen sijaan opitaan yhdessä niitä pieniä tekoja, jotka tekee olosta vähän parempaa – ja sitten toistetaan niitä. Yksi kerrallaan, omaan tahtiin.

Jos sulla on olo, että sulla on jo kaikki tieto, mutta mikään ei silti muutu, niin se ei tarkoita, että sä olisit epäonnistunut. Se tarkoittaa vaan sitä, että tieto ei yksin riitä. Sun ei tarvitse tietää lisää – sun tarvitsee löytää ne pienet teot, joita sä oikeasti pystyt tekemään tässä ja nyt.

Ja kun ne pienet asiat alkaa toistua, tapahtuu se iso muutos. Ei kerralla, vaan vähitellen – ja niin, että se pysyy.

– Maisa

Samankaltaiset artikkelit

  • KUINKA PUHUA HAITALLISESTA YLIPAINOSTA???

    YLIPAINO, KUINKA SIITÄ VOI PUHUA??? Tämä on mielenkiintoinen ja tärkeä aihe. Kuinka puhua ylipainosta, niin ettei loukkaa ketään?? Painoa voidaan mitata erilaisilla menetelmillä ja varmasti kaikkein tutuin mittari on painoindeksi. Se on hyvä ja suuntaa antava mittari, toki jos sulla on suuri lihasmassa, niin silloin BMI voi näyttää, että olisi painoa liikaa, vaikka todellisuudessa se…

  • 5 asiaa, jotka estävät pysyvää muutosta- ja miten niistä pääsee yli?

    Moni miettii, miksi muutoksen tekeminen on niin vaikeaa, vaikka motivaatiota kyllä olisi. Sitä ehkä aloittaa monta kertaa, mutta silti palaa aina takaisin samoihin vanhoihin tapoihin. Siinä kohtaa on helppo syyttää itseään ja ajatella, että on jotenkin huonompi tai heikompi kuin muut. Mutta oikeasti pysyvän muutoksen tiellä on usein ihan samoja asioita, jotka koskee melkein jokaista…

  • Terveellinen ruoka!

    Mitä on terveellinen ruoka? Mitä minä siitä ajattelen?  Tänä päivänä puhutaan paljon terveellisestä syömisestä ja terveellisestä ruuasta ja miten sen avulla voi saada arkeen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Puhutaan myös paljon siitä miten eri sairauksia voidaan hoitaa ruokavalion avulla. Se onkin ihan huippua, että ruokavaliolla pystytään tekemään paljon hyviä asioita ja niin on tehty jo kautta aikojen,…

  • PYÖRITTÄÄKÖ SYÖMINEN MIELTÄ???

    PYÖRITTÄÄKÖ SYÖMINEN MIELTÄ? Pyörittääkö syöminen mieltä? Ajatteletko koko ajan ruokaa? Tämä on sellainen aihe, josta nyt haluan kirjoittaa. Jos siis tunnistat ja tunnustat, että kyllä, syöminen pyörittää mieltä, niin suosittelen sinua lukemaan tämän loppuun. Missä vika jos syöminen pyörittää jatkuvasti mieltä? Syöminen voi pyörittää mieltä silloin kun haluaisit laihtua, etkä oikein tiedä kuinka sen kanssa…

  • Pienet muutokset vievät pisimmälle

    Tosi usein kun ihmiset lähtevät miettimään elämäntapamuutosta, se tuntuu isolta ja vaikealta. Tulee ajatus, että nyt pitäisi muuttaa kaikki kerralla — ruokailut, liikkuminen, uni, arjen rytmi. Ja monesti juuri se ajatus tekee liikkeelle lähtemisestä hankalaa. Tulee olo että tämä on liian iso pala purtavaksi, ei tiedä mistä edes aloittaisi. Olen itse saanut vuosien varrella huomata,…

  • PITÄÄKÖ LENKKI SIIRTÄÄ, JOS SATAA????

    Kuinka pitää suhtautua sadepäivänä liikkumiseen? Vettä tulee taivaan täydeltä ja kalenteriin on merkitty, että lenkki, joka pitäisi toteuttaa ulkona. Kuinka on järkevintä toimia? Pitääkö jättää lenkki välistä? Pitääkö sitä siirtää? Tämä on ihan älyttömän hyvä kysymys, sillä törmään työssäni, asiakkaideni kanssa just tähän kysymykseen aina, kun vettä sataa ja on varattu yhteislenkki. Tämä on varsin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *